perjantai 10. maaliskuuta 2017

Viivi Rajamäki: Puhu minulle hiljaisuudessa

Nyt lukuvuorossa on taas pari romaania, koska ne pitää pian palauttaa kirjastoon.

Sirkka on viisikymppinen yrittäjä, joka pyörittää perheensä kanssa isoa vaateliikettä. Hän on uhrannut työlleen kaiken niin ettei muuta elämää ole ollut, ei lomiakaan vuosiin. Koti on lähinnä paikka, jossa käydään öisin nukkumassa, eikä Sirkka syökään juuri muuta kuin voileipiä kahvin kanssa.

Raskas elämä ja itsestään huolehtimisen laiminlyöminen kostautuu lopulta, ja Sirkka saa sairauskohtauksen eräänä aamuna työpaikalla. Lääkäri ei löydä hänestä muuta vikaa kuin väsymyksen ja määrää hänet kuukaudeksi täydelliseen lepoon. Sirkka ottaa tarjouksen mielihyvin vastaan ja lähtee yksin mökille, jossa hän nukkuu paljon, mietiskelee ja hiihtelee sen verran, mitä kunto antaa myöten. Hän yrittää alkaa myös syödä vähän enemmän.

Sirkka nauttii suuresti olostaan yksin maaseudun hiljaisuudessa, jossa hän ei tapaa juuri ketään eikä häneen kohdistu mitään vaatimuksia. Hän on työssään ehtinyt väsyä niin, että suorastaan vihaa asiakkaitakin, joten lepo ja yksinäisyys tulee todella tarpeeseen.

Mutta ei vain Sirkan ruumis ja sielu kaipaa hoitoa. Naapurin uskovaisen Liisa-emännän kautta hän tulee ajatelleeksi uskonasioita ensimmäistä kertaa elämässään ja tajuaa, että hänkin tarvitsee Jeesusta.

Kaikenlaista tässä pienessä romaanissa ehtii lopulta tapahtua enkä voi kaikkea paljastaa. Aivan kaikkia sopivia avainsanojakaan en voi tähän laittaa, etten vahingossa paljastaisi tarinasta liikaa. Sen kerron, että mitä pitemmälle luin, sitä vaikuttuneempi olin. Jotkut asiat ratkeavat, toiset eivät - niin kuin elämässä yleensäkin käy. Kirjan loppu jättää myös asioita avoimeksi ja tyhjiä kohtia lukijan mielikuvituksen täytettäväksi. Kaikkea ei kirjailijan tarvitsekaan loppuun asti selittää. On hyvä, että lukijallekin jää mietittävää.

Kaiken kaikkiaan kirja on painava puheenvuoro useammastakin asiasta. Ensinnäkin siitä, ettei työ ole ihmisen koko elämä ja että itsestään ja terveydestään täytyy myös muistaa huolehtia. Samoin kuin ihmissuhteista. Kirja kertoo myös elämämme tärkeimmästä asiasta: Jeesuksesta ja hänen tarjoamastaan armosta, jonka saamme ottaa vastaan. Sirkan läheiset ja tuttavat saavat hänen uskoontulostaan myös paljon miettimisen aihetta.

Itse nautin kirjassa siitä maalais- ja mökkielämän kuvauksesta: kiireettömyydestä, levosta ja hiljaisuudesta. Tuli inspiraatio, että joskus voisi itsekin kirjoittaa jonkun mökille sijoittuvan tarinan - tietenkin vain pöytälaatikkoon.

Loppuun asti luettuna tämä tarina hiljentää ja jättää lukijansa syviin ajatuksiin. Siinä ollaan isojen kysymysten äärellä.

SLEY-Kirjat Oy 1983, 135 sivua

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Olav Valen-Sendstad: Unelma vapaasta tahdosta

Luin syksyllä Lutherin Sidottua ratkaisuvaltaa aika pitkälle, mutta harmi kyllä olin silloin niin kiireinen, että lukeminen jäi kesken ja on jäänyt edelleen. Se on todella hyvä kirja. Nyt kuitenkin luin "välipalaksi" tämän Olav Valen-Sendstadin samasta aiheesta kirjoittaman kirjan, joka on paljon ohuempi ja siten nopeammin luettu. Tätäkin kyllä luin varsinkin aluksi hitaasti pienissä pätkissä ja vasta kirjan loppuosan ahmaisin tänään melkein kertaistumalla läpi. Kun lukemiseen on kuitenkin mennyt varmasti ainakin pari viikkoa, en ehkä enää osaa niin hyvin kirjoittaa varsinkaan kirjan alkuosasta.

Joka tapauksessa tässä kirjassa Valen-Sendstad käyttää ensin paljon aikaa ja sivuja perustan luomiseen - kirja on jo reilusti yli puolenvälin ennen kuin päästään itse aiheeseen: onko tahto vapaa vai sidottu? Alussa määritellään pitkästi, mitä ovat Jumalan laki ja evankeliumi ja mitä on usko. Vasta neljäs luku, joka alkaa sivulta 102, on nimeltään "Mitä laki ja evankeliumi sanovat tahdon vapaudesta ja sidonnaisuudesta".

Kirjoittaja tulee samaan johtopäätökseen kuin Luther, että suhteessamme Jumalaan meillä ei ole vapaata tahtoa. Hän huomauttaa, että jos uskonasioissa opetetaan vapaata tahtoa, riistetään ihmisiltä mahdollisuus uskoa evankeliumiin, koska vapaaseen tahtoon liittyvät ihmisen omat suoritukset.

Nyt en koe osaavani sanoa mitään kovin viisasta tästä niin viisaasta kirjasta. Jokaisen lienee parasta lukea itse tämä kirja ja tehdä omat löytönsä. Paljon hyviä kohtia kirjassa oli, paljon alleviivasin ja merkitsin suoranaisia helmiä, joiden kautta armo kirkastui entistä enemmän. Valen-Sendstad osaa todella hyvin kirjoittaa laista ja evankeliumista.

Mutta toisaalta en aina ihan ymmärtänyt kaikkea. Kysymysmerkkejäkin kirjaan piirtelin. Olinko niin tyhmä vai mikä olin? Joissain ohimenevissä kohdissa tuntui kuin kirjoittaja olisi nähnyt uudestisyntyneen ihmisen vähän liiankin myönteisessä valossa, vaikka toisaalla myöntääkin, että meissä kristityissä asuu myös vanha ihminen ja paha riippuu meissä kiinni. Mutta välillä näytti melkein siltä kuin hän sanoisi vain kääntymättömien ihmisten tekevän syntiä?? (Ymmärsinkö väärin ja ilmaisiko hän kenties vain itseään epäselvästi näissä kohdissa?)

Hän käyttääkin sanoja uudestisyntyä ja uudestisyntynyt hyvin paljon ja mielestäni yllättävän epäluterilaisesti: mainitsematta kastetta juuri ollenkaan. Sanat kaste ja armonvälineet esiintyvät kirjassa hyvin satunnaisesti ja ohimennen ja tuntuvat oikeastaan melko merkityksettömiltä, suoraan sanoen. Enemmän siellä korostetaan kääntymystä, joskus jopa kokemusta ja elämän muuttumista.

Armo on kuitenkin kirjassa kirkkaana, ja erityisesti opetus tahdon sidonnaisuudesta puhutteli. Toivottavasti en antanut kirjasta liian negatiivista kuvaa, koska se on ehdottomasti lukemisen arvoinen, ja sain sen äärellä monia ahaa-elämyksiä ihmisen syntisyydestä ja Jumalan armosta.

Loppuun ote kirjasta:

... oppi tahdon sidonnaisuudesta ei ole lainkaan "vahingollinen" yleisen moraalin kannalta, vaan se on täysin välttämätön omientuntojen tähden, etteivät ihmiset joutuisi epätoivoon sydämensä pahuuden tähden, vaan saisivat kuulla, että Jumala pelastaa heidät armosta Jeesuksen tähden.
  Jos noudattaisimme "uskonnollis-eettisten" väärien profeettojen neuvoa emmekä kertoisi ihmisille totuutta tahdon sidonnaisuudesta vaan antaisimme heidän uskoa, että meillä kaikilla on vapaa tahto muuttaa itseämme mielemme mukaan ja olla kristittyjä, mikä vain itse tahdomme, seuraukset olisivat surkeat. Ainoa saavutuksemme olisi, että upottaisimme koko Jumalan seurakunnan judaismiin ja lain orjuuteen. Ihmiset luottaisivat vain sokeasti omiin voimiinsa. Saisimme myös aikaan suurta omantunnonhätää ja hengellistä pimeyttä niiden parissa, jotka ovat heränneet ja loppuun uupuneet ponnistellessaan lain alaisina.

Suomen Raamattuopiston Kustannus Oy 1986, 176 sivua
Alkuteos Drömmen om den frie vilje, Luther Forlag, Oslo 1939

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Veli Matti Sallinen: Vieraalla maalla kaukana. Nuoren papin päiväkirjasta.


Kuten kirjan nimikin kertoo, kysymyksessä on päiväkirja. Se on samalla kertomus siitä, kuinka kolmikymppinen aviopari kolmen pienen lapsensa kanssa lähti lähetystyöhön Japaniin 1970-luvulla. Päiväkirja kertoo ensimmäisen vuoden kokemuksista ja tuntemuksista: aluksi kielikoulussa Amerikassa, jossa he opiskelivat englantia, ja sitten kielikoululaisina Japanissa, jossa alkoi samalla kielen ohella kohdemaan kulttuurin, tapojen ja kaiken mahdollisen opiskelu.

Minua aina kiehtovat vieraista maista ja kulttuureista kertovat kirjat - ja näin uskovaisena tietysti myös lähetystyöstä kertovat. Itsestäni ei olisi lähtijäksi, vaikka nuorena siitäkin haaveilin, mutta on mielenkiintoista olla lähettäjän paikalla ja kuulla viestejä kentältä.

Nämä tämän kirjan kuulumiset ovat tietysti jo vanhoja, mutta hyvin mielenkiintoisia. Japanilainen kulttuuri on niin kaukana suomalaisesta, vaikka on jotain yhteistäkin: suorituskeskeisyys (jossa tosin japanilaiset ovat vielä paljon suomalaisia pitemmällä) ja korkeat itsemurhaluvut. Nuoret ja jopa lapset tekivät Sallisen kertoman mukaan paljon itsemurhia Japanissa. Myös käytöstavoissa oli opettelemista; japanilaisilla on niin tarkat säännöt kaikessa. Jopa vessaan mennessä piti laittaa eri tohvelit jalkaan ja vessasta pois tullessa piti muistaa ottaa ne pois, ettei vain olisi sortunut huonoon käytökseen.

Erona Suomeen Japanissa ovat myös maanjäristykset, joita Sallisetkin kokivat heti ensimmäisen vuoden aikana ainakin kaksi. (Kirjasta on minulla lukematta vielä ehkä 15 sivua; kotona on ongelmia nettiyhteyden kanssa ja siksi nyt kirjastoon tullessani ajattelin täällä saman tien blogata, vaikka kirja onkin vähän vielä kesken. Kuvankin saan laitettua tänne vasta sitten, kunhan tekniikka kotona alkaa taas pelittää.) Kieli oli tietenkin vaikeaa, mutta sen oppiminen tarjosi myös onnistumisen elämyksiä ajan mittaan. Lapsilla oli omat kipuilunsa kielitaidottomuuden ja suomalaisten ystävien menetyksen takia. Ja koko perheelle elämä Tokion miljoonakaupungissa oli kovin erilaista Savitaipaleen pappilan kotoisaan elämään verrattuna. Monenlaista vaikeutta voi lähetystyöntekijän elämässä olla.

Japani on myös haasteellinen maa lähetystyön kannalta. Japanilaiset ovat rikkaita ja "maailman parhaita" teknologiassa, koulutuksessa ja muussa kehityksessä eivätkä ehkä siksikään ole avoimia evankeliumille. Ja maan omat uskonnot, shintolaisuus ja buddhalaisuus, ovat vahvoja. Tai olivat ainakin silloin kun tämä kirja on kirjoitettu, mutta varmaan vielä nykyäänkin. Vanhemmat saattoivat kyllä päästää lapsensa pyhäkouluun, mutta kasteelle meneminen oli usein ankarasti kiellettyä. Kuitenkin Japanin kristityistä muistaakseni suuri osa on kirjan mukaan löytänyt Jeesuksen pyhäkoulutyön kautta.

Kiinnostavaa olisikin, jos joku lähetystyöntekijä kirjoittaisi kirjan tämän hetken Japanista ja työstä siellä. Lisäksi tämä kirja kertoi vain ensimmäisen vuoden vaiheista ja kielikoululaisena olemisesta. Olisi mielenkiintoista lukea, millaista lähetin elämä on sitten, kun itse työ alkaa ja jatkuu.

Hauskaa kirjassa oli se, mitä se kertoi myös 70-luvun Suomesta. Vaikutti siltä, että Amerikkaan mennessään Salliset näkivät ensimmäisen kerran hampurilaisia, kun he ihmettelivät, että siellä ruokapaikat ovat vain rönttöspaikkoja, joissa tarjotaan lämmitettyjä vehnäsämpylöitä, joiden välissä on jauhelihapihvi. Myös 70-luvulla oli näköjään ihan ok puhua neekereistä. Itse olen ollut 70-luvulla alle kouluikäinen, joten en paljoa muista sen ajan asioista.

SLEY-Kirjat Oy 1980, 132 sivua

Lisäys 2.3.2017: Nyt sain laitettua kuvankin tänne, ja kotona on uusi nettitikku, joten pääsen taas nettiin.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Helvi Kuoppala: Lakeuden tulet

Minulla romaanien lukukausi jatkuu. Nyt jatkoin sitä tällä Helvi Kuoppalan romaanilla, jonka olen ehkä lukenutkin joskus 1980-luvulla, kun se ilmestyi.

Kirja kertoo eteläpohjalaisen Ruskolan talon elämästä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa aina toisen maailmansodan lähestymiseen asti. Pääosaa esittävät Katri ja Yrjö Ruskola, joskin kirjan alussa kerrotaan heidän vanhempiensa vaiheista.

Katri ja Yrjö rakastavat toisiaan, mutta heidän avioliittoaan varjostaa Yrjön mustasukkaisuus, kun hänen oma ystävänsä Risto on ihastunut Katriin. Katri pysyy uskollisena miehelleen, mutta tämä saa milloin mistäkin uutta "todistusaineistoa" siitä, että Katri muka pettää häntä Riston kanssa. Paljon kipua ja tuskaa he joutuvat käymään läpi avioliitossaan, kumpikin omassa yksinäisyydessään.

Kaiken taustalla turvaa antaa heidän isiensä Jumala ja isien perintönä saatu herännäisyys seuroineen. Siihen aikaan heränneet olivatkin erilaisia kuin nykyään. Pukeuduttiin mustiin körttivaatteisiin ja haluttiin erottautua maailmasta.

Kirjassa koetaan elämän koko kirjo, siinä synnytään, mennään naimisiin ja kuollaan. Myös Suomen itsenäistymistä seurannut sota koskettaa koko maata ja Ruskolastakin sotaan lähdetään. Kaiken keskellä kirjan henkilöihin, varsinkin Katriin, on helppo kiintyä ja eläytyä hänen tunteisiinsa.

Minusta tämä oli hyvä kristillinen romaani, joka ei sortunut helppoihin ratkaisuihin. Vuodet kuluivat eikä Yrjön ja Katrin tilanne helpottunut. Yrjön epäilyt vain pahenivat. Tällaistahan tosielämäkin on: monet ongelmat jatkuvat kuolemaan asti. Ei kaikkeen ole ratkaisua eikä edes usko Jumalaan muuta asioita ihmeellisesti. Ristiä kantamaanhan meidät on täällä kutsuttu, ei helppoon elämään. Kirja osoittaa, että kuten Katri vaikeuksiensa keskellä turvasi Jumalaan, niin mekin voimme turvata, tapahtui meille mitä tahansa. Edes kirjan loppu ei tarjoa helppoa ratkaisua, vaan kaikki menee hyvin realistisesti loppuun asti.

Siitä iso plussa tälle kirjailijalle - täytyypä tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa!

Loppuun kuvaus Ruskolassa pidetyistä seuroista:

Ruskolan seurat oli ilmoitettu kirkossa. Keskipäivällä alkoi väkeä tulla. Heitä saapui naapuripitäjästäkin, myös pappeja tuli sieltä. Monet soutivat veneillä jokea myöten, nuoret miehet ja naiset ajelivat iloisesti pyörillä. Toiset matkasivat hevoskyydillä tai kävelivät paljasjaloin, kengät pantiin jalkaan vasta hieman ennen määränpäätä.
  Ruskolan kesäinen pihamaa täyttyi tumma-asuisesta väestä. Ne, joilla ei ollut körttipukua, olivat pukeutuneet tummiin, kauniisiin vaatteisiin. Miehillä oli enimmäkseen päällään harmaa tai musta körttivästi. 
  Pöydässä tarjoiltiin maitoa ja teetä sekä sikurilla ja voikukan juurilla jatkettua kahvia vehnäpullan kanssa, ja takkatulen liekillä paistettua, hyvänmakuista mustankirjavaa juustoa.
  Vastoin perinteisiä tapoja aloitettiin seurat talon emännän, Katrin, johtaman kuoron laululla: "Oi kuningasten kuningas, sä maan ja taivaan valtias..." Ruskolat halusivat yhdistää seuroihin myös isänmaallisen hengen, ilon ja kiitoksen saadusta itsenäisyydestä.

Kirjapaja 1985, 218 sivua

torstai 23. helmikuuta 2017

Janne Tolvanen: Haavoittuneen iltarukous

Luin "välipalaksi" tällaisen ohuen, mutta sisällöltään melko raskaan kirjan, tositarinan kirjoittajan omasta elämästä. Hän oli nuori mies, mennyt juuri naimisiin ja aloittamassa opintojaan Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksella. Kaiken piti olla hyvin, mutta äkkiä Janneen iski hirveä masennus ja ahdistus, joka ei hellittänyt, vaan vain paheni. Hän ihmetteli, miten hänellä voi olla näin paha olo, kun ulkonaisesti asiat olivat hyvin ja hänen olisi kuulunut olla onnellinen. Lisäksi hän oli luullut, että uskovaiset eivät sairastu psyykkisesti.

Kun Janne sitten alkaa kirjassa kertoa menneisyydestään, jota hän kävi myös ammattiauttajien kanssa läpi, lukija ei enää ihmettele, miksi hän sairastui. Niin rankka lapsuus ja nuoruus hänellä oli ollut. Hänen isänsä joi ja lopulta äitikin alkoi juoda, kun ei enää kestänyt selvin päin katsella sitä menoa. Lisäksi äiti käytti vielä lääkkeitä yhdessä alkoholin kanssa. Vanhemmat erosivat toisistaan useamman kerran ja paljon muutakin raskasta Janne joutui kokemaan, kuten läheisten kuolemia. Hänen piti yrittää olla vahva, kun muilla oli elämä sekaisin.

Kirjassa Janne kertoo näistä menneisyyden kokemuksistaan ja sairausajastaan. Hän oppi sairautensa kautta paljon itsestään, elämästä ja Jumalasta. Muun muassa sen, että uskovaistakin koskevat samat lainalaisuudet kuin muitakin ihmisiä ja niin mekin voimme vaikka sairastua psyykkisesti siinä missä kuka tahansa. Janne oppi myös, että Jumala on vahva silloinkin, kun me olemme heikkoja. Hän oppi puhumaan avoimesti asioistaan, kun ennen kaikki energia oli mennyt salailuun ja vahvan julkisivun pitämiseen.

Janne löysi myös armollisen Jumalan. Hänelle armo oli vaikea läksy, koska hän oli lapsesta asti joutunut suorituksilla ansaitsemaan hyväksyntää. Armosta hän kirjoittaakin paljon varsinkin kirjan loppupuolella.

Kirjoittaja sai lopulta avun masennuslääkkeistä ja piristyi. Tämä kirja on kuitenkin kirjoitettu niin pian näiden tapahtumien jälkeen, että ei voi tietää, uusiutuiko tai kroonistuiko Jannen masennus myöhemmin, kuten helposti voi käydä, jos on ollut oikein rankka menneisyys. Oli miten oli, toivottavasti hän on saanut edelleen pysyä löytämänsä armollisen Jumalan hoidossa niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä.

Kirja tarjoaa vertaistukea niin masentuneille kuin alkoholistiperheiden lapsillekin. Myös jos joku ei läheisten kuollessa ole pystynyt suremaan, sellaiseenkin tilanteeseen Jannen kokemuksista saa vertaistukea.

Tekstin lomassa on lisäksi Jannen kirjoittamia runoja aiheeseen liittyen.

SLEY-Kirjat Oy 1996, 127 sivua

tiistai 21. helmikuuta 2017

Riitta Aaltonen & Riitta Gerlin (toim.): Paastokirja

Tarkoitukseni oli olla ajan hermolla ja lukea paastoaiheinen kirja näin paastonajan lähestyessä. Ensi sunnuntaihan on jo laskiaissunnuntai, josta paastonaika alkaa. Mutta aina ei pysty siihen mitä aikoo. Varsinkaan tällä hetkellä lukemiset eivät aina suju niin kuin ajattelisi, koska olen terveyssyistä hyvin väsynyt eikä paastoaihe senkään takia tuntunut kovin kiehtovalta.

Luin siis kirjasta vain vähän alkua, mutta olen kyllä lukenut tämän kirjan joskus aikaisemmin. Joten jos nyt joku olisi kiinnostunut etsimään käsiinsä tällaisen kirjan, kerron siitä jotain ylimalkaista.

Kirjassa paastoa lähestytään luterilaisesta näkökulmasta. Lukujen otsikot ovat seuraavat: Paasto Raamatussa ja kristillisessä perinteessä; Paasto arjessa, ihmisten keskellä; Paastonajan rukous- ja mietiskelykalenteri; Paaston vaikutus terveyteemme ja Paaston käytäntö. Aihetta käsitellään sekä hengellisestä, henkisestä että ruumiillisesta näkökulmasta; onhan ihminen kokonaisuus ja myös paasto vaikuttaa näihin kaikkiin osa-alueisiin. Luvun paaston terveysvaikutuksista on kirjoittanut lääkäri, joten hänellä on asiantuntemusta.

Paastonajan rukous- ja mietiskelykalenterin ovat laatineet Riitta Aaltonen ja Anna-Mari Kaskinen. Se sisältää rukouksia ja Raamatun jakeita sekä adventin ajan että pääsiäistä edeltävän paaston jokaiselle päivälle.

Kirjan lopussa on kirjallisuusluettelo, jos joku haluaa perehtyä paastoaiheeseen tarkemminkin. Lisäksi esitellään kirjoittajat, joita on yhteensä viisi eli jo otsikossa mainittujen kirjan toimittajien lisäksi kolme: kirjailija Anna-Mari Kaskinen, lääket.lis. Helena Mäkelä ja kirjailija Anna-Maija Raittila.

Kirjassa kerrotaan paastossa olevan sekä yksilöllinen että yhteisöllinen ulottuvuus, samoin kuin uskonelämässä yleensäkin. Ja määritellään paaston olevan sitä, että opitaan sanomaan joillekin asioille kyllä ja toisille ei. Joitain tällaisia hajanaisia ajatuksia jäi mieleeni siitä alkuosasta, jonka luin.

Loppuun ote kirjan alkupuolelta:

Paastokäytäntöä on sovellettu eri tavoin kirkkojen piirissä. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa puhutaan kurinalaisen elämän merkityksestä kristillisessä kilvoituksessa. Siihen sisältyy ruumiin harjoittaminen, paasto ja työnteko. Tunnustuskirjoissa korostetaan kuitenkin sitä, ettei sellaisilla teoilla ansaita armoa.
  Nykyään kirkoissa kristittyjä rohkaistaan sellaiseen paastokäytäntöön, joka soveltuu tämän ajan ihmisen elämänrytmiin. Näin vedotaan ennen kaikkea kunkin henkilökohtaiseen aloitteeseen. Jokainen antaa itse tilaa ja etsii muodon ja sisällön parannuksen ja luopumisen haasteelle. Joku täyttää tämän haasteen rajoittamalla syömistä ja juomista, toinen vähentämällä nautintoaineiden käyttöä. Joku osallistuu entistä säännöllisemmin kirkon jumalanpalveluselämään, joku sitoutuu sellaiseen kieltäytymisen muotoon, jolla on jokin sosiaalinen tavoite. Kieltäymyksen avulla säästetty raha voidaan esimerkiksi lahjoittaa johonkin tarkoitukseen lähimmäisten hyväksi.

Karas-Sana Oy 1995, 137 sivua.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Muita kirjablogeja

Tänään 19.2. vietetään kristillisen kirjan pyhää. Ennen kuin itse alan viettää päivää asiaankuuluvasti lukien, ajattelin kertoa joistain muista kirjablogeista, joita olen tässä löytänyt. Näissä kaikissa löytämissäni kirjoitetaan sekä maallisista että hengellisistä kirjoista. Niihin kannattaa tutustua.

Niin, sivullani on kyllä linkki luterilainen.net -sivulle, jossa blogataan pelkästään kristillisistä kirjoista. Se löytyy sivultani oikeasta alareunasta. Mutta tässä niitä muita blogeja:

Juuri äsken löysin tämän: siskolatvus.blogspot.fi  Blogin pitäjä Sisko Latvus on itsekin kirjoittanut joitain hengellisiä kirjoja. Hän pitää näköjään myös antikvariaattia.

Toinen viime aikojen löytö on kaikkeakirjasta.blogspot.fi  Siellä kerrotaan välillä kristillisistä romaaneista, mutta muistakin kristillisistä kirjoista, esimerkiksi luin sieltä kerran jostain Lutherin kirjasta.

Samoin sheferijm.blogspot.fi kirjoittaa maallisten kirjojen lisäksi myös kristillisistä, niin myös tuhansiasivuja.blogspot.fi

En tiedä näistä kaikista bloggaajista, mitä kirkkokuntia tai herätysliikkeitä he mahdollisesti edustavat, mutta hyvistä kirjoista he ovat kirjoittaneet. Mutta jos joku tänne blogiini eksynyt kaipaa helluntailaista näkökulmaa, niin tietääkseni blogin tuulinenmaa.blogspot.fi pitäjä edustaa sitä. Hän kirjoittaa kirjojen ohella myös kahvista, siispä kahvin ystävät mars sinne!

Voihan olla, etteivät tässä vielä ole edes kaikki tietämäni uskovaiset kirjabloggaajat, mutta tässä nämä tähän asti löytämäni.

Hyvää kristillisen kirjan pyhää! Lukemisiin!

Lisäys: Myös liioliilukee.blogspot.fi -blogissa tulee tulevaisuudessa olemaan myös kristillisiä kirjoja, lähinnä ortodoksisesta näkökulmasta, mutta myös muuta.

Jos sinulla tai jollain muulla on blogi, jonka linkin voisi tänne vielä lisätä, niin kerrohan minulle!